lauantai 21. marraskuuta 2009

Heipähei...

Hyvin on taas tullut noita neulomuksia kuvattua... Mutta tässä välissä nyt on tullut neulottua ainankin villasukat Henkalle sekä Elmolle, isille ja pojalle piti saada samanlaiset. :D
Itselle tehtynä kaulaliina Novita purosta, lapaset samaisesta purosta, Jadelle pipo Novitan Huopasesta (sen kanssa harjoittelin palmikkoneuletta ja totesin että sehän on oikeasti aika helppoa.

Ja Elmolle tein pipon, tuo taitaa olla ainoa työ josta kuva on...
Tuo nyt on tuollainen perusjoustinneulepipo, mutta pääasia että Elmo tykkää, ja värit on kivat. :D

keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Heipähei...

Eipä ole pitkään aikaan tullut laitettua näitä tekeleitä. Ja nytkään ei ole kuvaa kaikista, mutta aloitetaan nyt parilla "uutuudella".

Eli Jadelle näin syksyn viiletessä kauluri, lankana novitan Bambu.



Ja kasan villasukkia tein pyynnöstä kahdelle pikkuihmiselle. Lanka Novita 7-veljestä jättiraita.



Ja ne loput työt on jossain, kuvataan kun muistetaan :D

keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

Villasukkavillitys

Niin. Viime talvena ei ikinä kenellekkään löytynyt sukkia jalkaan, joten fiksuna tyttönä päätin korjata asian tänä vuonna hyvissä ajoin. Eli nyt on sukkia eka satsi valmiina. :)

Elmolle sukat Schoppel-Wollen Admiral-langasta, Jadelle pitkävartiset sukat Mexico Kids Colorista, ja minulle Schoppel-Wollen zauberballista.
Puikot kaikissa 2,5. Elmon sukissa 12 s/puikko, seuraaviin täytyy laittaa 13. Ja Jaden sukissa 13s/puikko, niihinkin 1 lisää. Minulla 18s/puikko, oikein passelit.



Vähän jäi harmittamaan, kun en tajunnut tehdä itselleni pidempiä varsia kun ei oikein ollut tajua tuon langan riittävyydestä. Loppujenlopuksi sitä kuitenkin jäi yli yhden sukan verran, eli lastenkokoa saisi kait vielä yhdet aikaiseksi. Tarviiko joku?

tiistai 12. toukokuuta 2009

Jotain valmista

Vähän tämä muutto ja Tuitun tulo häirinyt tätä neuleharrastusta tässä...
On tuolla se miljoona työtä kesken, mutta mitään ei tunnu saavan valmiiksi asti.

Nyt sentään jotain valmista, villikset ja imu oli helppo tehdä "ei tarvitse ajatella"-meiningillä. Joten siinäpä nuo.

Lankana Zitron Loft.

maanantai 23. maaliskuuta 2009

Emmolle pöksyt

Elmo siis sai taas pöksyt. Ja lankana taas tuo ihanaakin ihanampi reggae, tällä kertaa värinä minttu.
Olisi saanut tuo siistimpi kuvio näkyä ylhäälläkin, mutta elämä on.. Hianot nuo on noinkin. :)

maanantai 16. maaliskuuta 2009

Jadelle lapaset

Jadelle siis tein lapaset Karaoke-langasta. On ihanan pehmeät ja lämpimät ja kivan väriset, joten pakko saada itsekkin samanlaiset!
Vähän rupesi urputusta kuulumaan, että toinen on liian vihreä, kun "minä tykkään vain pinkistä ja violetista ja punaisesta..." Mutta kyllä ne sitten loppujenlopuksi olivat ihan kiva. :D


keskiviikko 4. maaliskuuta 2009

Emmolle hahtuvat

Sain siis lopulta valmiiksi jo vaikka kuinka kauan puikoilla olleet hahtuvashortsit. :P
Tuttitasku piti tehdä, jos vaikka pikku Emmopemmo tarvii... Se on ylijääneestä reggaesta.


Ja jalkaankin jo pääsivät. :P Kuvaan pääsi myös Elmon uusi Kimperi, on viskaamassa pois koska ei tykkää siitä, vaan haluaisi käyttää vain siskon pinkkiä kimperiä...